Tutustu netin parhaisiin casinopeleihin

Pokerihuoneen freerollit – kokeile ilmaiseksi

 

Freerollit ovat Pokerihuoneen ilmaisia pokeriturnauksia. Kukapa ei haluaisi kokeilla ilmaisia turnauksia, joissa voi parhaassa tapauksessa voittaa jopa oikeaa rahaa? Ne tarjoavat myös loistavan mahdollisuuden kehittää omia pelitaitoja tai vain puhtaasti viettää aikaa lempipuuhansa eli pokeripelaamisen parissa.

Lisäksi freerollit tarjoavat mahdollisuuden kokeilla turnauksissa pelaamista täysin riskittä. Osa freeroll-pokeriturnauksista maksaa pelaajille myös pieniä rahapalkintoja, ja toisinaan ne toimivat pääsynä isompiin turnauksiin, joissa onkin sitten tosi kyseessä.

Aina niihin ei kuitenkaan ole vapaa pääsy, vaan freerolliin osallistuminen saattaa edellyttää, että pelaaja täyttää tietyt vaatimukset. Mistään järin tiukoista ehdoista ei kuitenkaan ole kysymys, joten periaatteessa nämä turnaukset ovat kaikkien ulottuvilla.

Osallistumisehtona voi olla esimerkiksi tietty määrä pelattuja käsiä tai vähimmäispistemäärä uskollisuusohjelmassa. Joissakin tapauksissa pelaajalla tulee siis olla jo jonkin verran pelikokemusta alla päästäkseen mukaan freerolliin. Tämä voi olla hyväkin asia, sillä turnauksissa pelaaminen vaatii yleensä hieman kokemusta, ja aivan ummikkona niihin ei siis kannata lähteä. Itse pokeriturnaukset ovat kuitenkin aina täysin ilmaisia, sillä juuri maksuttomuus on ollut niiden alkuperäinen tarkoitus.

Turnaukset vaativat aina hieman osaamista, joten on suotavaa vähintäänkin kerrata pokerisäännöt, mikäli viime pelikerrasta on aikaa. Useimmiten freeroll-turnauksissa pelaavat kuitenkin sellaiset pelaajat, jotka ovat jo jonkin aikaa pelanneet Pokerihuoneella. Harva freeroll-pelaaja aloittaa ihan nollasta.

On myös olemassa freerolleja, joissa ei ole minkäänlaisia pääsyvaatimuksia, vaan pelaamaan pääsee periaatteessa kuka tahansa. Kannattaa seurata Pokerihuoneen kampanjoita, sillä niissä on välillä tarjolla myös tällaisia vaihtoehtoja. Nämä ilmaisturnaukset saattavat joskus olla hyvinkin kannattavia pelaajan kannalta, sillä niistä voi joskus napata kunnon voittoja, ja ne voivat myös avata pääsyn aivan oikeaan pokeriturnaukseen.

Mitään riskejä freerolleihin ei varsinaisesti liity, joten ne ovat loistava tapa tutustua pokerin ihmeelliseen maailmaan. Myös kokeneet pelaajat harrastavat silloin tällöin freerolleja, vaikka vain pitääkseen omia pelitaitojaan yllä. Ottipa pelaamisen sitten harjoittelun tai voittojen tavoittelun kannalta, niin ilmaiset pokeriturnaukset tarjoavat joka tapauksessa monenlaista viihdettä.

Pelaaminen ilman rahaa

Freerolleissa pelatessa ei onneksi voi hävitä muuta kuin aikaa. Osa pelaajista rullaakin näissä turnauksissa puhtaasti pelaamisen ilosta, ajattelematta voittojen saamista tai mahdollisuuksia edetä isompiin turnauksiin, joita freeroll-turnaukset voivat joskus tuoda mukanaan. Moni pelaa ajan kuluksi, koska pitää pokeripeleistä.

Aina ei välttämättä tarvitse laittaa pelaamiseen rahaa kiinni, joten tähän tarkoitukseen freerollit ovat loistavia. Oletko jo pelannut kuukauden pokerikassasi? Kokeile ihmeessä seuraavan kerran freerollia, kun peli-into iskee. Pääset nimittäin samalla harjaannuttamaan pelitaitojasi. Freerolleissa saattaa usein olla mukana myös vähän kokeneempiakin pelaajia, joten ne saattavat olla hyvä tapa päästä pelaamaan hieman harjaantuneempien pelureiden kanssa.

Mikä olisikaan pokeriharrastajalle parempi tapa viettää aikaa, kun pelata freerolleja? Rahan ei aina tarvitse liittyä pelaamiseen, ja joskus voi olla hyväkin pelata puhtaasti pelaamisen ilosta.

Harjoita taitojasi

Freerollit ovat myös loistava tapa hioa omia pelitaitoja. Pokeri vaatii nimittäin paljon erilaista osaamista ja taitoja, joiden lisäksi pelaajat hyödyntävät usein erilaisia strategioita.

Jos haluat kehittää näitä osa-alueita ennen kuin laitat omat eurosi tiskiin, ilmaisturnaukset ovat siihen loistava mahdollisuus. Niissä pelaamisen taso on usein varsin korkealla, ja pelaamaan pääsee yhdessä muiden pelaajien kanssa.

Jos esimerkiksi tietokonetta vastaan pelaaminen harjoittelumielessä alkaa kyllästyttää, kannattaa ehdottomasti kokeilla ilmaisturnauksia. Turnaukset tarjoavat loistavaa pelikokemusta niin aloittelijoille kuin vähän kokeneemmillekin pelaajille, ja myös tunnelma nousee aivan eri tasolle kuin virtuaalipokerissa. Jännitystä riittää siis myös freerolleissa, vaikka oikeaa rahaa ei aina olisikaan mukana. Aina kyse ei ole suurista voitoista, vaan pelikokemuksesta, joka voi olla mittaamattoman arvokasta.

Miten freerolleissa kannattaa pelata?

Freerolleissa käytettävä strategia riippuu täysin pelaajan tavoitteista. Jos tarkoituksena on kerätä pelikokemusta ja harjoittaa omia taitojaan, ei kannata ehkä heti ensimmäisellä kierroksia käyttää all-in-taktiikkaa. Varsinkin alussa voi ottaa rennosti, ja antaa muiden lotota.

Jos haluaa pysyä pelissä pitkään mukana, kannattaa ehkä rajoittaa myös bluffaamista. Siinä vaiheessa, kun kädessä ovat vahvat kortit, on aika pelata kovemmilla panoksilla. Varsinkin loppua kohti, kun mukaan saattaa tulla oikeita voittoja, on aika pistää kaikki taidot kehiin.

Toisaalta koko pelin voi ottaa täysin harjoituksen kannalta, joten halutessasi voit myös laittaa kaikki hulluimmatkin ideat likoon ja testata omaa ”pokerinaamaa” oikein olan takaa. Mitään ei nimittäin voi hävitä, ja freeroll voi olla loistava paikka testata hulluimmatkin ideat ja strategiat. Vaikka idea osoittautuisi huonoksi, se ei ainakaan tunnu omassa pelikassassa.

Jos tavoitteena taas on rahan voittaminen, kannattaa pelata maltilla ja ottaa laskelmoituja riskejä. Toisaalta turnauksen kärkipaikat saattavat muutenkin olla tavoittelemisen arvoisia, joten jos tosissaan tavoittelee ykkössijoja, kannattaa pelata niin hyvin kuin osaa. Pokerinpelaaja kuuntelee usein myös vaistojaan, mutta vahvin osaaminen näkyy itse pelin lukemisessa sekä toisten pelaajien tarkkailussa.

Freeroll3Ovatko freerollit ajan tuhlausta?

Osa pelaajista haluaa pelata vain oikealla rahalla. Tällöin freerollit saattavat vaikuttaa silkalta ajan tuhlaukselta. Tämä on täysin ymmärrettävää – eritoten, jos kyseessä on jo kokeneempi pokerinpelaaja.

Mutta jos omat taidot eivät ole vielä erityisen kehittyneet tai halutaan oppia lisää, freerollit eivät todellakaan ole mitään ajan tuhlausta. Ne saattavat nimittäin maksaa itsensä takaisin seuraavassa käteispelissä, kun oma osaaminen on nostettu uudelle tasolle.

Toisaalta ajankäyttö on jokaiselle pelaajalle henkilökohtainen asia. Jos ylipäätään nauttii pokeripelaamisesta, ei ilmaisturnauksissa pelaaminen todellakaan ole ajan tuhlausta. Vaikka tavoitteena ei olisikaan voittaminen, niin siitä huolimatta myös niin voi käydä.

Rajoitetun osallistumisen freerollit

Kaikille pelaajille kaikki freeroll-turnaukset eivät kuitenkaan ole avoimia. Jotkut turnauksista saattavat olla avoimia vain niille pelaajille, jotka ovat tehneet Pokerihuoneelle talletuksen. Tällaisissa tapauksissa kyseessä saattaa kuitenkin olla jonkin verran rahakkaammat turnaukset, joissa on jaossa jopa vähän suurempiakin potteja. Vaihtoehtoisesti freerollin kautta voi päästä osallistumaan isompiin turnauksiin. Siinä mielessä pienen talletuksen tekeminen saattaa olla hyvä asia, kun pohditaan, millaisia etuja sillä voi saada.

Talletusvaatimuksen ansiosta näissä turnauksissa on usein myös vähemmän osallistujia, joka taas tarkoittaa parempia voittomahdollisuuksia. Niissä päästään pelaamaan myös niin sanotusti tasokkaampaa pokeria, sillä usein ne houkuttavat nimenomaan hieman taitavampia pelaajia.

Pokerihuoneen freerolleilla saattaa ajoittain olla myös muita osallistumisvaatimuksia, jotka voivat liittyä vaikkapa bonuksiin tai ilmaislippuihin. Kaikki turnauskohtaiset osallistumisvaatimukset esitetään aina selkeästi kunkin turnauksen yhteydessä, joten pelaajan on helppo tarkistaa ne milloin tahansa.

Yhteenveto

Vaikka jotkut väittävät, että ilmaisturnauksissa ei ole kysymys oikeasta pokerista, pääsee pelaaja kuitenkin maistamaan oikean turnauksen tunnelmaa. Pokeria siellä kuitenkin pelataan, ja varsinkin turnauksen edetessä mukaan saattaa tulla myös rahapalkintoja! Kyseessä on siis ihan oikea pokeriturnaus.

Isoissa freerolleissa on mahdollista voittaa melkoisia potteja, mikäli onnistuu etenemään kärkikahinoihin asti. Kyse ei siis ole mistään lotosta tai lasten leikistä, vaan näissäkin turnauksissa pelataan aivan oikeaa pokeria. Ne antavat pelaajalle mahdollisuuden päästä kosketukseen oikeiden pokeriturnausten kanssa ilman, että oma lompakko tyhjenee.

Varsinaisiin turnauksiin kannattaakin sitten kerätä jo hieman kokemusta. Pokerissa ei nimittäin pärjää pelkällä onnella, vaan pelaajan on oikeasti hiottava omia taitojaan ja pelistrategioitaan. Jos pokerin pelaaminen oikealla rahalla ei ole sinun juttusi, ovat freerollit myös loistava tapa viettää aikaa pokerin parissa ilmaiseksi!